Nyt viimeinkin voin sanoa, melkein pari viikkoa testanneena, että tämä todella toimii ja jää käyttöön. Tätä varten minun piti mennä ihan erikseen shoppailemaan meikin tekoon tarvittava apuväline, sillä omalla luottomerkilläni Mary Kayllä ei juuri sitä ole valikoimissaan.
Kaikkien aikojen
meikkikikka on nuden värinen kajali,
jolla rajataan silmien alaosa. Minulle tästä niksistä on suuren suuri apu, sillä
minulla on punaiset silmät. Näitä jos en meikkaisi piiloon, niin näyttäisin
sairaalta. Aikaa ennen kajalia, käytin peitevoidetta. Sillä saa tummat
silmänaluset kätevästi piiloon, mutta silmien alapuoli on haastavampi.
Sanomattakin lienee selvää, että kajali on paljon kätevämpi ja muutenkin
helpompi laittaa. Ei tarvitse häivyttää. Vain yksi veto ja se on siinä. Voin
siis suositella erittäin lämpimästi! Tosin omalla vastuulla. Jotkin henkilöt se
saattaa tehdä väsyneen näköiseksi. Yleensä vaalea kajali kuitenkin tekee
silmistä isommat, joka varmasti käy useammalle naiselle. Kukapa ei haluaisi
silmistään isommat ja siten kauniimmat?
Ilman meikkiä. |
Itse kajalin osto
ja löytäminen oli melko tragikoomista.
Ensin menin yhteen melko tunnettuun kosmetiikkaliikkeeseen. Myyjällä oli
tarjottavana vain valkoista kajalia, mutta se ei ihan ollut se, mitä etsin. Seuraavaksi
menin siis El Corte Inglésiin, joka on todella tunnettu tavarataloketju
Espanjassa ja josta löydät ihan kaiken. Siellä kosmetiikkaosasto on niin suuri,
että voit halutessasi kahlata tuotteita merkki merkiltä ja jokaisella osastolla
on oma myyjänsä. Tarkoitukseni oli hieman vertailla, millä merkillä on ”se
paras kajali”.
Ensimmäiseksi
menin MaxFactorin osastolle, jossa vanhempi naismyyjä heti tiesi mitä etsin ja
näytti merkin ainoan nuden värisen kajalin. Testerillä sain kokeilla
kämmenselälle. Pidin heti kyseisestä kajalista (koostumus ja juuri oikea nuden sävy!)
ja hintakin oli enemmän kuin sopiva omalle kukkarolleni. Halusin kuitenkin tiirailla
muitakin merkkejä ennen varsinaista ostospäätöstä. Menin muille osastoille ja
kysyin varmaan neljältä eri myyjältä ja kellään ei ollut hajuakaan, mitä
tarkoitan. He olivat ihan täysin pihalla!
Näistä muista osastoista löytyi lopulta
peräti toinen nudekajali. Myyjä aukaisi sen nenäni edessä ja olisin saanut
laittaa suoraan silmiin, mikä tuntui epähygieeniseltä. Minkä myös sanoin myyjälle.
Käteen suostuin kokeilemaan. En pitänyt koostumuksesta. Lopulta kiikutin MaxFactorin
kajalin kassalle. Opinpahan tästä reissusta myös sen, että nude ei ole tällä
hetkellä in Espanjassa.
Muutenkin olen
uudistanut päivittäistä meikkiäni. Pieni iso uudistus, mutta nykyisin laitan
ripsiväriä myös alaripsiin. Juttu, jota en ole tehnyt oikeastaan kuin hyvin
harvoina ja valittuina kertoina. En tykkää, jos silmät näyttävät hämähäkeiltä.
Tein siis kompromissiratkaisun ja laitan hyvin vähän ripsaria alaosan ripsiin.
Tämä on hyvä konsti, sillä näin meikki säilyy luonnollisen näköisenä, mutta
antaa katseeseen terävyyttä.
Enpä ollut kuullutkaan! Vedätkö sillä siis alaripsien tyveen rajauksen?
VastaaPoistaKuvassa lopputulos on ainakin kaunis ja luonnollinen! Tämä pitääkin tutkia...
Kyllä, eli tuohon línea de agua. :) Oon niin iloinen, et löysin tän niksin, ku miulla on tosiaan niin kauheen punaiset silmät. Tällä saa nopsaan punasuuden pois ja freesimmän ilmeen. Ja oon kyl tutkituttanu silmät, mut ei siellä mitään ollunna. :P
Poista