Minulle näin ei
ole käynyt koskaan. Kaikki, mitä olen kokenut ja kirjoittanut blogissani olen
maksanut omasta pussistani tai korkeintaan saanut joulu-tai syntymäpäivälahjana
mieheltä. Kaikki kokemukseni olen myös kirjoittanut rehellisesti.
Eilen olin
ensimmäistä kertaa elämässäni paineluterapiahoidossa.
Hassun tästä kokemuksesta teki sen, että se oli minulle ilmainen. Kyseessä ei ole mikään yhteistyöpostaus. Kaikki sai alkunsa
eräänä kauniina päivänä, kun olin keskustassa asioilla.
Olin juuri
kadulla juttelemassa tuttavani kanssa, kun eräs nuori nainen kysyi, olisiko
meillä pieni hetki aikaa täyttää kyselylomake. Kyseessä oli Clínica Láser2000 –yrityksen tunnettuuskysely. Yritys toimii ympäri Espanjaa. Tunnustan tässä vaiheessa, etten tuntenut tätä klinikkaa ennen tätä kyselyä. Hupsista...
Kyselyyn vastaamalla saimme molemmat lahjaksi haluamamme hoidon eri vaihtoehdoista. Minä valitsin paineluhoidon, koska minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se on. Olen juuri sellainen, joka tykkää haalia erilaisia kokemuksia ja elämyksiä elämäänsä. Uudet kokemukset ilostuttavat ja rikastuttavat. Arvata saattaa, miten iloiseksi tulin tuosta lahjasta!

Eilen lunastin
tuon lahjan ja pääsin paineluterapiaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni! Jännitti,
vaikka olin saanut varsin fiksuja neuvoja ystävältäni. Kuulemma ennen ja
jälkeen paineluterapian kannattaa käydä pissillä.
Ihan ensimmäiseksi
piti täyttää lomake. Pienen odottelun jälkeen minut ohjattiin
paineluterapiahuoneeseen. Siellä minulle esiteltiin laite ja mitä seuraavaksi
tapahtuu.
Paineluterapiassa
on käytössä erikoishousut, joissa on ilmataskuja. Hoidon aikana ilmataskut
täyttyvät ja luovat painetta jalkoihin. Tämä parantaa verenkiertoa. Se auttaa
turvotukseen, vähentää selluliittia ja parantaa ihon ulkonäköä tehden siitä
tasaisemman. Tämä siis, jos kävisin säännöllisesti.
Ennen kuin sain
luvan sukeltaa noihin erikoishousuin, minun piti tietenkin ottaa omat housuni
pois ja laittaa hygieniasyistä kertakäyttöiset paperihousut. Myös sukat otin
pois, vaikka ne eivät kiristäneet ja olivat muutenkin ohuet.
Paineluterapia kokemuksena
Minun hoito kesti
puolisen tuntia ja olin huoneessa yksin noissa erikoishousuissa kuunnellen
rytmikästä espanjankielistä musiikkia.
Kokemuksena
paineluterapia oli todella positiivinen. Se ei tehnyt yhtään kipeää, vaan oli,
kuin olisin ollut hieronnassa. Minulle yksin olo sopi tosi hyvin, sillä siten
pystyin rentoutumaan paremmin.
Koin siis tämän
ennen kaikkea rentouttavana hoitona, joka oli minulle täysin uusi kokemus. Koin,
että olo keveni. Jaloille tämä teki hyvää ja voin hyvinkin uskoa, että tästä
voisi olla apua turvotukseen. Selluliitin vähenemiseen en osaa ottaa kantaa,
koska siihen vaadittaisiin useampi käyntikerta.
Jos jotain miinusta pitäisi sanoa, niin se oli se musiikki. Kyllähän sitä kuunteli, mutta se ei ehkä ollut paras mahdollinen hetkeen, jossa haluaisi rentoutua.
Jos jotain miinusta pitäisi sanoa, niin se oli se musiikki. Kyllähän sitä kuunteli, mutta se ei ehkä ollut paras mahdollinen hetkeen, jossa haluaisi rentoutua.
Yhden
paineluterapian hinta on 20€, mutta sitä suositellaan otettavaksi sarjana
kerran viikossa 8-15 viikon ajan. Tällöin hintakin on puolet edullisempi.
Klinikan työntekijät olivat superystävällisiä, mikä mielestäni on tärkeää. Varsinkin tällaisessa klinikassa, jossa ihmiset ovat ihmisten kanssa tekemisissä. Silloin hyvällä asiakaspalvelulla ja ammattitaidolla on merkitystä.

Tällä hetkellä en
koe tätä minulle välttämättömäksi hoidoksi. Panostan liikkumiseen ja
terveellisiin elämäntapoihin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vanhemmiten
alkaisi tehdä mieli hemmotella itseään tai jos kiinnostaisi siinä vaiheessa antaa
appelsiini-iholle tai turvotukselle kyytiä.
Minulle tämä ei
siis ole ajankohtainen, mutta jollekin muulle varmasti. Vaikka nyt ollaan vasta
lokakuussa, niin joulu lähestyy koko ajan. Tässä on yksi
lahjaidea, jota aion vakavissani harkita.
Olen tosi kiitollinen tästä kokemuksesta. Uskomattominta tässä on se, että tämä kaikki tapahtui siksi, että pysähdyin kuuntelemaan. Annoin omasta ajastani sen pienen hetken naiselle, jota en tuntenut. Enkä odottanut mitään vastalahjaksi. Yllätyin suuresti, kun sain tällaisen lahjan (ja minulla on vielä yksi ilmainen paineluterapiahoito jäljellä). Samalla ymmärsin, että elämässä pienet hetket on tärkeitä.
Anna elämän viedä. Jos joku pysäyttää kadulla, niin onko se niin kauheaa vaihtaa muutama sana, kuunnella, mitä toisella on sanottavana? Muuten voi menettää jotain hienoa. Se riski on joskus otettava, muuten kohdalle ei koskaan osu mitään tai ketään.
Uuden ystävänkin voi kohdata mitä omituisimmissa paikoissa ja tilanteissa. Itse asiassa yksi ystävistäni bongasi minut kadulla. Ei tunnettu, mutta pysähdyin, vaikka minulla oli oikeasti todella kova kiire. Osallistuin arvontaan. Minulla ei ollut arpaonnea, enkä voittanut. Mutta sain jotain arvokkaampaa; ystävän.
Onko paineluterapia tuttu? Oletko sinä joskus ollut paineluterapiahoidossa?

Aika vänkää. Yleensä noista kyselyistä ei tosiaan saa mitään vastalahjaksi. Ei huono pysähdys. Mä en pidä mistään oudoista hoidoista, en edes hieronnasta. Mutta noi pöksyt ja koko idea kuulostaa hauskalle. Mäkin tykkäisin ehkä tommosesta, missä saa olla yksin. Tosin mitäs sitten, jos vekotin menis jotenkin oikosulkuun ja alkasi puristaa ja puristaa eikä hellittäiskään...? Hui....
VastaaPoistaJeps, ei huono pysähdys ollenkaan. ;) En miekää hoitojen suuri ystävä ole, koska on jotenkin tosi vaikea rentoutua. :D Mut noi housut oli hauskat. Kuule, mietin kans ihan samaa, jos menee oikosolkuun. Tuossa on nuo vetoketjut, mut puristusotteesta vois olla hankalampi ujuttautua pois. Sit pitäs vaan huutaa hoitajia apuun, jotka ei onneks pitäs kovin kaukana olla. :D
Poista