tiistai 21. elokuuta 2012

PALLOHAME JA EI YHTÄÄN MUSTAA

Muistanette varmaan Barcelonan matkaltani tutuksi tulleen pallohameen? Sille kävi vähän köpelösti. Huomasin, että siihen oli ilmestynyt reikä. Aargh!!! Onneksi reijjän korjaaminen ei vie aikaa paljon mitään ja onneksi sattui sellaiseen kohtaa, että sen sai korjattua näpsäkästi. Vaikka ompeleminen ei ole mikään iso juttu, niin jotenkin se aloittaminen vain aina jää… 

Kun lopulta sain itseni ravistettua ylös ja tarttumaan neulaan ja lankaan, niin tulostakin syntyi alta aikayksikön. Vielä enemmän innoissani olin, kun taas pääsin käyttämään hametta. Kannatti siis omella reikä piiloon, vaikkakin hampaita kiristellen. :)
Hameen yhdistin tällä kertaa vihreän hihattoman paidan kanssa ja näin ei tullut laitettua ollenkaan mustaa, mikä on minulta aikamoinen ihmesuoritus, koska melkein aina minulle tahtoo joku musta vaatekappale eksyä päälle. Vaikka tarkemmin, kun nyt asiaa ajattelen, niin se taitaa olla enemmän talvipukeutumiseni ongelma.  

Olen tosi innoissani siitä, että kuntosalilla käynti näkyy. Käsivarsista ja jaloista sen huomaa. Käyn kuntosalilla 2-3 kertaa ja lisäksi kävelylenkkejä. Muutaman kerran olen ulkoilma-altaillekin eksynyt pulikoimaan tänä kesänä. En siis todellakaan ole mikään himoliikkuja ja ei, en liiemmin nauti kuntosalista. Nautin eniten metsässä samoilusta ja eräjormailusta. Kuitenkin kuntosalin tulokset miellyttää niin paljon, ettei toine enää siitä luopua. Näinkin vähällä saa aikaiseksi tuloksia, joten suosittelen kaikille kuntosalia! :)

                                                                                              Paita: Sfera
                                                                                              Hame: Cache-Cache
                                                                                              Kengät: Kaymo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)