YKSINÄISYYDESTÄ…

Olin tänään mukana senioreiden kuntouttavassa päivätoiminnassa. Olen siellä työni puolesta hääräämässä, jos en nyt joka päivä, niin viikoittain. Kuntosaliosuuden ja lounaan jälkeen oli hyvä hetki pienelle viriketuokiolle. Katselimme suomalaisten taidemaalareiden töitä. Erikoisen tästä tutkimusmatkastamme teki yksinäisyys-teema. Tehtävänämme oli miettiä, missä taulussa on aistittavissa eniten yksinäisyys.

Tällaisia maalauksia katsoimme...

Hugo Simberg: Halla, v.1895.

Magnus Enckell: Poika ja kallo, v.1893.

Eero Järnefelt: Taitelijan poika, v.1897.

Surumieliset maalaukset jäivät kummittelemaan mieleeni vielä työpäivän jälkeenkin. Ehkä osittain kiitos harmaan ja ankean sään, joka ei tunnu ollenkaan keväiseltä, vaan pikemminkin syksyiseltä. Mietin yksinäisyyttä ja miten se koskettaa erityisesti monia ikäihmisiä. 

Kieltämättä itsekin välillä tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka suurimaksi osaksi nautinkin yksin olosta. Oikeastaan tarvitsen sitä. Olen huomannut, että se on erityisen otollista aikaa taiteilulle. Silloin ajatus vain virtaa. Näköjään sillä oli tarkoitus, että tulin Suomeen ja tänne pikkukaupunkiin. Olen touhunnut sarjakuvien parissa ahkerammin kuin aikoihin ja työ on kantanut hedelmää. 

Mutta takaisin yksinäisyyteen... Näissä maalauksissa omasta mielestäni kuvastuu jollain tavalla yksinäisyys.

Berndt Lindholm.

Santeri Salokivi: Nainen rannalla, v.1932.

Akseli Gallen-Kallela?

Yksinäisyys on ikävää silloin, kun se on negatiivista, ei omaehtoista. Toisaalta se taitaa jopa sopia suomalaisuuteen. Suomalaiset ovat sellaista mörököllikansaa, jotka jopa tuntuvat tarvitsevan yksin oloa. Espanjalainen poikaystäväni ihmetteli, mikä suomalaisia (tai siis miun isää, gröhöm) vaivaa, kun täytyy kuunnella vain melankolista musiikkia.

Tällä hetkellä miun elämässä yksinäisyys näkyy siten, että olen yksin kaiken aikaa paitsi töissä. Onneksi olen edes välillä päässyt näkemään kavereita, mutta toki olisi ihana nähdä useammin. Miun yksinäisyys on kuitenkin pientä –varsinkin, kun en ole kokenut sitä kovin negatiivisena asiana. Siitä on ollut jopa hyötyä. Mutta jos näin jatkuisi pitkään, vuosia, niin silloin se olisi varmasti turhauttavaa ja masentavaa. Jos ei olisi edes ainuttakaan ystävää tai elämänkumppania. 

Juuri siksi minua huolestuttaa erityisen suuresti ikäihmisten yksinäisyys. Vanhemmalla iällä ei olekaan enää niin yksinkertaista tutustua muihin -puhumattakaan uusien ystävien saamisesta. Oikeastaan tämänkin olen ulkomailla asuessani kokenut. Tutustuminen on vaikeaa (muttei mahdotonta!). Ja voin muuten sanoa, että vaikka espanjalaiset vaikuttavat niin puheliailta ja avoimilta, niin ystävien saaminen ei ole helppoa. Ei se ole helppoa varmasti missään... 

Hyviä ystäviä ei kasva puissa, joten pitäkää heistä kiinni ja vaalikaa ystävyyttä.

Oma suosikkini, vaikkakaan en tiedä taitelijaa. Jotenkin tästä tulee mieleen Pariisi... Kaikki kuvat on lainattu netistä.