keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

YKSINÄISYYDESTÄ…

Olin tänään mukana senioreiden kuntouttavassa päivätoiminnassa. Olen siellä työni puolesta hääräämässä, jos en nyt joka päivä, niin viikoittain. Kuntosaliosuuden ja lounaan jälkeen oli hyvä hetki pienelle viriketuokiolle. Katselimme suomalaisten taidemaalareiden töitä. Erikoisen tästä tutkimusmatkastamme teki yksinäisyys-teema. Tehtävänämme oli miettiä, missä taulussa on aistittavissa eniten yksinäisyys.

Tällaisia maalauksia katsoimme...
Hugo Simberg: Halla, v.1895.

Magnus Enckell: Poika ja kallo, v.1893.
Eero Järnefelt: Taitelijan poika, v.1897.
Surumieliset maalaukset jäivät kummittelemaan mieleeni vielä työpäivän jälkeenkin. Ehkä osittain kiitos harmaan ja ankean sään, joka ei tunnu ollenkaan keväiseltä, vaan pikemminkin syksyiseltä. Mietin yksinäisyyttä ja miten se koskettaa erityisesti monia ikäihmisiä. 

Kieltämättä itsekin välillä tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka suurimaksi osaksi nautinkin yksin olosta. Oikeastaan tarvitsen sitä. Olen huomannut, että se on erityisen otollista aikaa taiteilulle. Silloin ajatus vain virtaa. Näköjään sillä oli tarkoitus, että tulin Suomeen ja tänne pikkukaupunkiin. Olen touhunnut sarjakuvien parissa ahkerammin kuin aikoihin ja työ on kantanut hedelmää. 

Mutta takaisin yksinäisyyteen... Näissä maalauksissa omasta mielestäni kuvastuu jollain tavalla yksinäisyys.
Berndt Lindholm.
Santeri Salokivi: Nainen rannalla, v.1932.
Akseli Gallen-Kallela?
Yksinäisyys on ikävää silloin, kun se on negatiivista, ei omaehtoista. Toisaalta se taitaa jopa sopia suomalaisuuteen. Suomalaiset ovat sellaista mörököllikansaa, jotka jopa tuntuvat tarvitsevan yksin oloa. Espanjalainen poikaystäväni ihmetteli, mikä suomalaisia (tai siis miun isää, gröhöm) vaivaa, kun täytyy kuunnella vain melankolista musiikkia.

Tällä hetkellä miun elämässä yksinäisyys näkyy siten, että olen yksin kaiken aikaa paitsi töissä. Onneksi olen edes välillä päässyt näkemään kavereita, mutta toki olisi ihana nähdä useammin. Miun yksinäisyys on kuitenkin pientä –varsinkin, kun en ole kokenut sitä kovin negatiivisena asiana. Siitä on ollut jopa hyötyä. Mutta jos näin jatkuisi pitkään, vuosia, niin silloin se olisi varmasti turhauttavaa ja masentavaa. Jos ei olisi edes ainuttakaan ystävää tai elämänkumppania. 

Juuri siksi minua huolestuttaa erityisen suuresti ikäihmisten yksinäisyys. Vanhemmalla iällä ei olekaan enää niin yksinkertaista tutustua muihin -puhumattakaan uusien ystävien saamisesta. Oikeastaan tämänkin olen ulkomailla asuessani kokenut. Tutustuminen on vaikeaa (muttei mahdotonta!). Ja voin muuten sanoa, että vaikka espanjalaiset vaikuttavat niin puheliailta ja avoimilta, niin ystävien saaminen ei ole helppoa. Ei se ole helppoa varmasti missään... 

Hyviä ystäviä ei kasva puissa, joten pitäkää heistä kiinni ja vaalikaa ystävyyttä.
Oma suosikkini, vaikkakaan en tiedä taitelijaa. Jotenkin tästä tulee mieleen Pariisi... Kaikki kuvat on lainattu netistä.
post signature

6 kommenttia:

  1. Minäkin näin paljon yksinäisiä vanhuksia viime kesän töissä. Oli kurjaa miten moni vain odotti kuolemaa, kun elämällä ei ollut enää mitään annettavaa.
    Jäikö sinulla muuten poikaystävä Espanjaan?

    VastaaPoista
  2. Niinpä, se on, vaikka uskon, että vanhanakin on elämässä asioita, joista voi nauttia ja jotka tuovat iloa elämään. :) Joo, jäi hän Espanjaan, mutta tulee nyt kesän alussa käymään Suomessa. Sittenhän minä kesätöiden jälkeen puolestani lähden sinne takaisin asumaan ja toivottavasti saan töitä, vaikka huonolta näyttää tilanne. Onneksi sarjakuvia voi edelleen tehdä etänä ja nyt näyttää, että on alkanut ihan kivasti mennä tämä vuosi niiden osalta. :)

    VastaaPoista
  3. Toi alin kuva on kyllä mielettömän kaunis, mikä värien leikki ja harmonia! Yksinäisyys on ikävä juttu ja varmaankin yleistyy kun ihmiset ovat nykyään paljon kanssakäymisissä sosiaalisen median kautta. Aito kosketus ja kyläily on ihania asioita, niitä ei voita mikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, juuri värien leikittely, tunnelma, kaikki on kohdallaan. :)Haikailen vieläkin sellaisten aikojen perään, kun vain mentiin kaverin luokse mitään etukäteen ilmoittamatta. Ennen muinoin jopa jätettiin luuta oven eteen merkiksi, jos eivät olleet kotona. Nykyään tosiaan pitää jo kuukautta aikaisemmin sopia kyläilystä.

      Poista
  4. Hyviä ajatuksia! Olipa hauska löytää blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuin myös! :) Espanja on mielenkiintoinen maa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)