sunnuntai 1. syyskuuta 2013

LÄHTÖ LÄHESTYY

Tunnelma on nyt melko hermostunut ja jännittynyt. Tässä viimeistelen matkalaukun pakkausta. Ja sitten, ihan kohta, nappaan jättikokoisen, sinisen matkalaukkuni, laitan repun olalleni ja otan käsilaukun käsiini. Vilkaisen viimeisen kerran huonettani, kotiani. Sanon hyvästit perheelleni. Matka kohti Espanjaa alkaa. Siellä minua odottaa toinen perheeni, Espanjan perhe.

Tämä on varsinainen pikalähtö (onneksi olin aloittanut matkalaukun pakkaamisen hyvissä ajoin, hih!). Vielä eilen olin töissä. Miulla oli tosiaan viimeinen työpäivä täällä Suomen puolella. Se ei ollut mikään normipäivä, vaan poikkeuksellisesti menin iltavuoroon. Meillä oli häpenningiä, josta laittaisin kuvia, jos niitä olisin ehtinyt ottaa. Sen sijaan on tyytyminen näihin valmistelukuviin. 
Siitä syntyi ihana itämainen keidas, joka lähti minun ideasta. Oli paljon kynttilöitä, tuikkuja ja lyhtyjä. Oli kukkia, neilikoita ja liljoja, joiden tuoksu oli huumaava. Sain kiitosta, miten olin osannut valita juuri oikeat kukat oikeaan paikkaan. Oli musiikkia, suitsukkeita.

Tapahtuma onnistui hyvin ja saimme kiitosta erityisesti tunnelmallisesta itämaisesta kuistista, jossa sai nauttia teetä, olla vain, nauttia ja seurustella. Kaiken kaikkiaan tapahtumassa oli paljon porukkaa ja ilokseni huomasin, että eräs taiteilijakin. Tänä kesänä olen tutustunut moniin taiteilijoihin ja heidän töihinsä. Olen nähnyt hyvin erilaista taidetta, oppinut taas uutta ja sitä, miten taiteessa on rajattomat mahdollisuudet. Siinä missä oma taiteeni rajoittuu sarjakuviin, joku toinen taiteilija luo taidetta vaikkapa puusta. Koruseppä tekee koruja, mutta joskus korujen ja taiteen välinen raja on hyvin häilyvä.
 
Kun ilta oli pulkassa, järjestimme pienet kesäkauden päättäjäiset työkavereiden kesken. Illastimme yhdessä. Tarjolla oli mm. erilaisia salaatteja ja jälkiruokaa. Miun piti ottaa vain vähän iltapalaa, mutta söin niin paljon, että maha paukkui. Kaikki oli hyvää ja melkein kaikkea oli pakko maistella.

Hyvää sunnuntai-iltaa teille siellä ruudun toisella puolen!
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)