tiistai 23. heinäkuuta 2013

KROATIAAN MATKAMME KÄY

Syyskuussa. Matkan aika koittaa. En voi uskoa sitä. Epätodellinen olo. Viime talvesta asti olemme pyöritelleet tulevaa matkaa ja nyt vihdoin puolitoista kuukautta ennen h-hetkeä sain tehtyä kaikki tarpeelliset matkavaraukset. Lähdemme Kroatiaan ja koukkaamme Budapestin kautta. Sitä ennen on edessä vielä paluu toiseen kotiini Espanjaan.
 
Mietimme oikeastaan viime hetkeille asti, onko Kroatia todellakin seuraava matkakohteemme. Tätä matkaa on kyllä punottu, joten se on erittäin odotettu senkin puolesta. Sitä varten olen säästänyt hullun lailla ja niska limassa töitä tehden.

Mutta elämä on elämistä varten. Tässä ja nyt. En halua miettiä, ”sitten kun”, vaan tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Matkustaminen on yksi niistä ja vaikka en pääsekään matkoille ihan niin usein kuin haluaisin, niin haaveileminen on onneksi ilmaista. Matkustaessa sitä näkee ja kokee niin paljon. Se avartaa ja opettaa. Matkustus on minulle yksi parhaimmista keinoista tutustua toisiin kulttuureihin ja olen ollut onnekas, kun olen voinut asuakin ulkomailla.
Budapest. Kuva on lainattu täältä.
Kroatia on ollut pitkään toivekohteena, samoiten Unkarin pääkaupunki Budapest. Minkä nyt ymppäsimmekin tähän reissuun ihan vain siksi, koska miulla oli niin kamala hinku päästä sinne. Budapestissa haluaisin nähdä Tonava-joen ja kuuluisan ketjusillan, käydä kylpylässä, kulkea pitkin kaupungin katuja ja nauttia erilaisesta arkkitehtuurista ja katukuvasta, tutustua nähtävyyksiin ja hurmioitua tunteesta, että todellakin olen Budapestissa. Ja ihan vain se varmistaakseni minun olisi vielä nipistettävä itseäni. 

Jos olisimme järjestäneet tämän matkan järkevästi, niin olisimme jättäneet Budapest toiselle kertaa ja keskittyneet Kroatian tutkimiseen. Minä vain olin nyt niin hätähousu, kun halusin nähdä kaksi maata yhden reissun aikana. On jännittävää matkustaa kahteen sellaiseen kohteeseen, jotka molemmat ovat siintäneet haaveissa ihan liian pitkään. Haaveista totta!

Kyseessä tulee olemaan kaikin puolin rento reissu. Siitä huolen pitää se, ettei olla merkattu liian montaa etappia reitin varrelle, eikä meillä ole muutenkaan mitään minuuttiaikataulua. Tietyt must-paikat ovat kyllä mielessä.
Dubrovnik. Kuva on lainattu täältä.
Plitvice. Kuva on lainattu täältä.
Matkavaraukset hoidin minä. Viime talvesta asti olin vilkuillut lentoja ja hotelleja. Olisin halunnut hoitaa koko helahoidon jo aikapäiviä sitten. Pelkäsin, että mitä myöhemmäksi varauksien teko jää, sitä kalliimmaksi matkakin tulisi lentolippujen ja hotellien hintojen kohotessa. Asian hoito jäi eittämättä melko myöhäiselle. Siihen nähden olen ihan tyytyväinen valitsemiini lentoihin ja hotelleihin. Hinnat pysyivät kohtuudessa. Budapestista sain varattua huoneen tosi kivan oloisesta hotellista. Saa nähdä onko yhtä kiva, kun pääsemme paikalle, mutta ainakin se on piristävän erilainen! 

Kaikkein hankalammaksi koin majoituksen löytymisen Dubrovnikista. Enkä sentään ole mikään eilisen teeren poika. Dubrovnikissa oli moni kiva paikka jo buukattu täyteen. Siellä tuntui olevan paljon huoneistoja ja vähän hotelleja, jotka nekin maksoivat hunajaa.

Majoitusta etsiessä en luota vain yhteen varaussivustoon, vaan käytän montaa sivustoa, kuten myös lentoja varatessa. Seltä sitten on erotuttava ne jyvät akanoista. Hinta ja sijainti on aika hyviä kriteereitä, mutta majoituksessa meillä on toiveena tietty ”taso”. Ihan missä tahansa mörskässä ei tee mieli nukkua lomallakaan ja bed bugseja olen tajunnut ruveta pelkäämään vasta ihan viime aikoina. 

Tykkäämme järjestää lomamme pääasiassa itse omatoimisesti ja olla sitoutumatta mihinkään matka-aikatauluihin. Mutta ei se matkatoimistokaan ole huono juttu. Esimerkiksi kiertomatkoja varten se on todella helppo vaihtoehto ja en tiedä Suomesta, mutta Espanjasta voi löytyä hyvinkin kannattavia diilejä.  

"Travel is the only thing you buy that makes you richer."
 post signature

2 kommenttia:

  1. Voi että, mä niin olen haaveillut pitkään Kroatiasta, kaikki tuntuu menevän nyt sinne!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama juttu! :) Mutta haaveethan on tehty toteutettaviksi. :) Toivottavasti siekin pääset sinne. :) Miusta taas tuntuu, että kaikki menee Thaimaaseen. Kroatiasta on kyl varmasti tullu vuosi vuodelta suositumpi lomakohde. :) Oi, kuinka odotankaan tätä reissua.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)