YKSI VEITSIJUTTU

Eilen yllätyin kovasti. Ja vieläkin olen hämmästyksestä ymmyrkäinen, mutta samalla kiitollinen. Miulle lahjoitettiin erikoistakin erikoisempi veitsi! Ehkä sitä voisi lahjaksikin kutsua. Vaikka se, miten veitsi päätyi miulle, oli melko kummallinen juttu.

 

Tapasin tutun sepän, joka itse takoo veitsen teriä ja lopulta niistä tulee mitä upeampia puukkoja. Katsoin silmät pyöreinä, kuinka terä muotoitui osaavissa käsissä. Puukkoja oli esillä jos monen moista. Ensin oli rivissänsä pelkkiä veitsenteriä, juuri vasta tehtyjä ja sitten ihan valmiita puukkoja. Siellä sitten oli hieman erilaisempi veitsi. Puukkoihin verrattuna se oli pieni ja siro, ehkä hivenen nokinen. Seppä itse kutsui sitä ronskin malliseksi. 

Miusta se oli hieno! Siinä testailimme veitsen terävyyttä. Minä en kylläkään uskaltanut koskettaa terää edes sormenpäällänikään. Terä oli kuin peilikirkas jää. Varsi yksinkertaisen kaunis ja sen mallinen, että sen voi vaikka ripustaa koukkuun. On kuulemma aivan erityisen hyvä kasvisten ja vihannesten leikkuuseen. Miten oiva veitsi emännälle siis! Sitten sepän piti lähteä ja mennessään huikkasi: ”Sie saat sen!”