maanantai 21. toukokuuta 2012

PUKEUTUMINEN TYÖHAASTATTELUUN

Olen nyt ollut yhteensä kolmessa työhaastattelussa, jossa kaksi viimeistä samassa firmassa. Pukeutuminen työhaastatteluun ei ole minun juttu, senhän tiesimmekin, mutta asiaa ei tee yhtään helpommaksi Espanjan sää.

Ensimmäisestä työhaastattelusta kerroin aikaisemmassa postauksessani. Olin itse tyytyväinen kokonaisuuteen ja sää ei ollut ollenkaan kuuma eikä edes lämmin sinä päivänä.

Seuraavaan kahteen haastatteluun en kuitenkaan voinut enää pukea samoja vaatteita, koska yksinkertaisesti sää oli niin kuuma! Pengoin kaapit ja hätäilin, ettei nyt oikeasti löydy mitään puettavaa. Lopulta päädyin kauluspaitaan ja mustiin housuihin (farkkuihin). Valinta varmaankin osui ihan oikeaan, koska vaikka haastattelu ei pitkään kestänyt ja ehdin jo ajatella sen menneen huonosti, niin sittemmin he kutsuivat minut toiseen haastatteluun.

Ennen kolmatta haastattelua sama tilanne -mitä ihmettä pukea päälle? Vaatteiden pitäisi olla kesäsäähän sopivia, mutta ei kuitenkaan ne samat. Lopulta valikoitui harmaat housut, kukkaistoppi ja ruskea reikäpaita.

Tuohon reikäpaitaan minulla on viha-rakkaussuhde! Niin ärsyttävä paita, kun langat karkailee ja sitten ne yllättäen suurentuvat reiät… Kuitenkin se on niin söpö!

Espanjassa on syytä muistaa, että työhaastatteluun tulisi pukeutua erittäin muodollisesti, mutta arvioin, että näissä työhaastatteluissa se ei ole niin tarkkaa.

Tässä lopuksi kuvia asuvalinnoistani kahteen viimeiseen haastatteluun.





1 kommentti:

  1. Ajattelin vielä lisätä kommenttina, kuinka miun lopulta kävi noiden haastattelujen jälkeen...

    Ensimmäisestä haastattelusta ei ole kuulunut mitään. Harmi, koska mielenkiintoinen yritys ja työ. Sitten ne hyvät uutiset liittyen kahteen viimeiseen haastatteluun.

    Juuri tulleen tiedon mukaan miut on palkattu ja ensi kuussa aloitan työt! Sanat ei kyl riitä kertomaan, miten iloinen ja huojentunut olen. Oon ettiny Espanjasta töitä _pitkään_ ja oon ollu välillä niin maassa ton työttömyyden takia. Olen kielitaitoinen ja hyvä työntekijä, joten välillä on tuntunu, että kaikki lahjat ja koulutus menee nyt hukkaan.

    Nyt vihdoinkin sain töitä ja oon niin iloinen! Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)