Elokuvaksi
valikoitui Crimson Peak, josta olin
nähnyt vain tv-mainoksen ja sen perusteella päättelin sen olevan ainakin
tapahtumarikas. Minulla ei ollut mitään ennakkotietoa tulevasta tarinasta.
Crimson Peak on Guillermo del Toron ohjaama elokuva. Näyttelijöinä ovat Mia Wasikowska, Tom Hiddleston, Jessica Chastain jne.
Nuori
kirjailijanalku Edith Cushing kärsii lapsuudentraumasta. Hän on varma, että kummituksia
on olemassa. Osittain traumasta johtuen hän ei osaa valita lapsuudenystävänsä ja tuntemattoman kaupunkiin saapuvan muukalaisen väliltä. Edith haluaa epätoivoisesti paeta lapsuutensa kummituksia ja jättää kotinsa taakseen. Vain löytääkseen edestään jotain vielä pahempaa...
Arvioni
Elokuvan puitteet
ovat huikeat. Kaikki on viimeistä yksityiskohtaa täydellistä. Etenkin puvustus
ja kuvauspaikat ovat kertakaikkisen huikeita. Juoni ei ole tavallisuudesta
poikkeava, eikä yllätä mitenkään, mutta on ok. Mitään suurempaa on turha
odottaa juonelta.
Crimson Peak on kuin goottihenkinen satu. Se on kuvattu hienosti.
Näyttelijät osaavat hommansa, mutta toisaalta kukaan ei loista erityisemmin. Vaikka kaikki näyttäisi olevan kohdallaan, niin silti jotain jää puuttumaan. Elokuva on viihdyttävä, visuaalisesti erittäin kaunis kaikkine niine upeine pukuineen…Mutta se jokin jää uupumaan. Epäilen, että se on se juoni.
Crimson Peak on kuin goottihenkinen satu. Se on kuvattu hienosti.
Näyttelijät osaavat hommansa, mutta toisaalta kukaan ei loista erityisemmin. Vaikka kaikki näyttäisi olevan kohdallaan, niin silti jotain jää puuttumaan. Elokuva on viihdyttävä, visuaalisesti erittäin kaunis kaikkine niine upeine pukuineen…Mutta se jokin jää uupumaan. Epäilen, että se on se juoni.
Mielestäni hyvä
juoni on sellainen, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan ja saa katsojan
jännittämään tarinan päähenkilön puolesta. Hyvä juoni nostattaa jollain lailla
tunteita pintaan. Hyvään juoneen kuuluu jännittäviä käännöksiä ja
loppuhuipennus. Mieluiten sellainen loppu, jota ei ikimaailmassa osaisi
odottaa.
Juoni on elokuvan
tärkein osa. Ilman sitä ei ole elokuvaa. Näyttelijät ja elokuvan ympäristö
herättävät sen eloon.
Kuva on lainattu netistä. |
Joka tapauksessa näyttelijät ovat hyviä. Puvustus hienoa ja ah, niin goottihenkistä. Lavastus upea. Joskus ne ei vain riitä.
Kaikeasta huolimatta Crimson
Peak on toki katsomisen arvoinen elokuva. Annan kolme tähteä, eli kokonaisuus
on hyvä. Mutta jokin tässä leffassa tökki. Kauhuelokuvaksi mielstäni melko lattea, sanoi Stephen King mitä hyvänsä.
Oletko nähnyt Crimson Peak -elokuvan? Mitä mieltä sinä olet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)