Haluaisin kuulla,
mikä näistä joulukuun aikana esitellyistä lakoista oli eniten mieleesi. Toisin
sanoen, millä lakalla sai aikaan parhaimmannäköiset kynnet. Kerro siis
suosikkisi!
Porkkanaksi
äänestykseen laitan arvontapalkinnon. Arvon pienen kosmetiikkapaketin kaikkien ennen 5.1.2016
äänestäneiden kesken. Palkinto sisältää neljä Mary Kayn tuotetta: solidaarisen
huulikiillon ’In harmony’, 2 x matkakokoisen hajusteettoman käsivoiteen ja
luomiväripaletin ’Earth Bound’.
Mary Kay on
erittäin korkealaatuista, maailmanluokan kosmetiikkaa ja oma lempparimerkki, minkä lisäksi arvostan
paljon heidän tekemäänsä hyväntekeväisyystyötä. Sillä laitoin
tähän palkintoon mukaan solidaarisen huulikiillon. Kynsilakka olisi muuten ollut kiva palkinto, mutta koska niitä ei voi laittaa postissa, niin näillä mennään. Mutta ei hullumpi palkinto, vai mitä? ;)
Saat 1
arvan, kun äänestät
mielestäsi parasta kynsilakkaa. Anonyymi, jätä nimimerkki ja halutessasi
sähköpostisi.
Saat 2
arpaa, kun
äänestät suosikkilakkaasi ja olet virallinen lukijani Google käyttäjäraadin kautta.
Jos et ole vielä virallinen lukija, niin toki voit liittyä sivustoon arvonnan
aikana.
Saat 3 arpaa, kun äänestät suosikkilakkaasi, olet virallinen lukijani Google käyttäjäraadin kautta ja lisäksi mainitset tästä arvonnasta blogissasi / Facebook-sivustolla.
Muista kommentissa mainita, monellako arvalla olet mukana!
Saat 3 arpaa, kun äänestät suosikkilakkaasi, olet virallinen lukijani Google käyttäjäraadin kautta ja lisäksi mainitset tästä arvonnasta blogissasi / Facebook-sivustolla.
Muista kommentissa mainita, monellako arvalla olet mukana!
Äänestä
seuraavista lakoista omaa suosikkiasi! Pidätkö enemmän neutraaleista sävyistä,
vai oletko vahvojen värien viemää?
Tässä
kollaasissa ovat esillä kaikki joulukuun aikana esitellyt lakat numeroituna
kunkin päivän mukaan. Kerro minulle suosikkisi –mielellään perustelujen kera! Onnea arvontaan! Pst. Muokkasin 11. luukun pinkkikynsien kuvaa niin, että väri on lähempänä oikeaa lakan sävyä.
Sanoisin, että 10 tai 22. Ja jos ihanihanihan pakko on jompikumpi sanoa, niin 10. Se on sopivan erilainen ja sähäkkä ja sopii eri vuodenaikoihin.
VastaaPoistaKoska vein jackpotin edellisessä arvonnassa, annan nyt mahiksen muille, enkä siis osallistu arvontaan!
Ne on kyllä kivoja värejä kynsiin. :) Oppisinpa käyttämään enemmän punaista ja muitakin sähäköitä värejä kynsissä. :)
PoistaVau, onpa kiva ele siulta antaa muille mahdollisuus. :)
Kaikki värit olivat niin ihania, että yhden valinta ei ollut ollenkaan liian helppo tehtävä! Jos nyt on kuitekin pakko sanoa vain yksi, niin numero 6, sininen. Olen sinisen värin ehdoton ystävä, ja sinivalkoinen yhdistelmä on maailman kaunein. Vielä kun väri sopi itsenäisyyspäivän teemaan kuin nenä päähän, niin valinta on tehty!
VastaaPoistaOsallistun kahdella arvalla, seuraan blogiasi ja yllätys yllätys äänestän! (Sitä kun et vielä tästä kommentista huomannutkaan. :D)
Pidän muuten erittäin paljon blogissasi siitä, kuinka olet jatkuvassa vuorovaikutuksessa lukioiden kanssa. Vastaat kaikkiin kommentteihin ajatuksella, ja olet harvinaisen nöyrä. On olemassa monia blogeja, joita en halua kommentoida ihan vain siksi, että tiedän ettei vastausta heru, vaikka kirjoittaisi minkälaisen kommentin. Erittäin paljon yläpeukkua siitä, että jaksat panostaa vastauksiin ja tuot mielipidettäsi niin selkeästi esille! :)
Heidin kanssa samaa mieltä! Jotkut blogit ovat poistuneet lukulistaltani, koska kirjoittaja ei viitsi edes hymiön verran vastata kommentteihin. Ei sitä aina keksi pitkiä löpinöitä, mutta joku huomio, että on kommentin lukenut, on mielestäni kohtelias!
PoistaMoikka! Äänestän nro:a 18 tai 23.
PoistaOlen myös lukija.
hippohiiri@gmail.com
Heidi, sama juttu! En osaa päättää vain yhtä ylivoimaisesti parasta. Siellä oli niin monta ihanaa lakkaa, vaikka oli myös jokunen, josta taasen en niin tykännyt. Voi olla myös, ettei silmä ole vielä tottunut. :P Sillä just todella mielenkiintoista toteuttaa äänestys ja kuulla teidän mielipide. :)Sininen on kyllä kaunis väri! :) Vielä, kun oppisi käyttämään sitä useammin kynsissä. :)
PoistaVoi kiitos todella paljon ihanasta kommentistasi! :)Minusta vuorovaikutus on parasta blogissa ja arvostan teidän, Sinun, kommenttiasi. Jos tosiaan joku on nähnyt vaivan kirjoittaa kommentin, niin haluan nähdä saman vaivan ja vastata. Varsinkin, kun muuten ei voi tietää, olenko edes lukenut kommenttia, koska ne julkaistuvat ilman minkäänlaista seulaa. Kirjoittaminen on kyllä kivaa, mutta te teette siitä antoisampaa ja motivoitte. :)Kiitos vielä tosi ihanasta kommentistasi!
Menninkäinen, totta. Oon kans samaa mieltä teidän kanssa. Itsekin kun luen blogeja ja jos jätän kommentin, niin olisi kiva saada vastaus. Jos bloggaaja ei vastaisi, niin jatkossa tulisi kommentoitua yhä harvemmin. Varsinkin, jos esitän jonkun kysymyksen, niin on kurjaa, jos siihen ei vastata. :/
PoistaKiitos sinulle kommentistasi! Ja iso kiitos, kun kommentoit blogissani! Se antaa tosi paljon motivaatiota. :)
Hippo hiiri, nuo onkin tämän hetken trendivärejä. :) Kiva kuulla mielipiteesi. Onnea arvontaan! :) Jeps, eli kaksi arpaa siulle. :)
PoistaAi niin, Heidi, siullekin onnea arvontaan! Eli kahdella arvalla. :)Korjaa, jos osallistutkin kolmella. :)
PoistaÄänestän numeroa 20. Kivan klassinen, tykkään kovasti :)Myös 22 on ihana.
VastaaPoistaMukana yhdellä arvalla.
s.kansakoski(at)luukku.com
Kivoja värejä! Tämän myötä niitähän ihan intoutuu käyttämään enemmän. 8) Selvä! Onnea arvontaan! :)
PoistaKaikki ovat kauniita, mutta äänestän 16 ja 23 ovat kauniita. KAhdella arvalla mukana!
VastaaPoistairmastiina@gmail.com
Nuo onkin ihanan helppoja värejä, kun käyvät monen kanssa yhteen, kun ovat neutraaleja. :) Kiitos, kun äänestit. Jeps, kaksi arpaa. :) Onnea arvontaan, Irmastiina! :)
PoistaNro 10 on todella kivan sävyinen, joten sanotaan se :).
VastaaPoista2 arvalla mukana.
laurasblogi@outlook.com
Se onkin tosi erilainen sävy, minäkin tykkään ja lisäksi se sopii yhden hameeni kanssa yhteen. :) Jeps, siullekin kaksi arpaa. :) Onnea arvontaan, Laura! :)
PoistaSe on numero 8. Yhdellä arvalla äänestän hippu(at)outlook.com
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta! :) Onnea arvontaan!
Poista10 on kyllä ihana sävy, vaikka omissa kynsissäni suosin pastellisia sävyjä.
VastaaPoistaKahdella mukaan.
hamalainentm@gmail.com
Tämä sävyhän on nyt noussut yllättäjäksi tässä äänestyksessä. :) Kiitos osallistumisesta ja onnea siullekin arvontaan! :)
Poista10 on kyllä ihana sävy, vaikka omissa kynsissäni suosin pastellisia sävyjä.
VastaaPoistaKahdella mukaan.
hamalainentm@gmail.com
11 on mun suosikkini.
VastaaPoistaEn muuta odottanutkaan siulta, hihi. ;) Pinkki on pirteä väri. :) Oletan, että olet kahdella arvalla mukana, korjaa jos osallistutkin kolmella, Maiju. :) Onnea arvontaan!
PoistaNumero 3 on suosikkini. Tykkään yleensäkin vähän räväköimmistä väreistä niin lakoissa kuin meikissä muutenkin :) Kolmella arvalla mukana. kaljukeiju@gmail.com
VastaaPoistaKiva kuulla siun mielipide. :) Osaisinpa käyttää enemmän violettia kynsissä. :P Onnea arvontaan! :)
PoistaKahdella arvalla mukana ja voi maar miten osaan valita!Valitsen 11, koska on täydellinen pinkki ja kesällä tykkään käyttää tuota väriä. Ihanaa uutta vuotta <3
VastaaPoistaKivaa, kun osallistut. Paljon on ihania värejä, eihän näistä osaa valita. ;) Pinkki on kyllä ihanan pirteä ja kesäinen väri. :) Hyvää uutta vuotta siullekin, Tiia! :)
PoistaAi niin ja onnea tietenkin arvontaan! :)
PoistaNro 21 on suosikkini! Bloggerlukijana kahdella arvalla mukana :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Siinä onkin kaksi samankaltaista hennon puuterivaaleanpunaista. :) Molemmat on kivoja, hiuksenhienolla erolla. :)Jeps, onnea arvontaan! :)
PoistaNro 19 on lempparini. Mukaan yhdellä arvalla.
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Sekin on söpö väri. :) Kiva, kun sieki osallistut. Onnea arvontaan!
PoistaNro 19 on lempparini. Mukaan yhdellä arvalla.
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Osallistun kahdella arvalla. Minun suosikkini on nro 22. Jotenkin "täyteläinen" väri.
VastaaPoistavaatehuttuja(@)gmail.com
Sitä miulla on just parhaillaan kynsissä! :D Se on nätti väri. :) Hei, tervetuloa lukijaksi. Onnea arvontaan, Siili! :)
PoistaNumero 8 on suosikkini, sähäkät ja kivat kynnet, hyvänä kakkosena tulis numero 19, kaunis neutraali väri arkikäyttöön :) Yhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaanu.jaakonsaari@gmail.com
Nuo nro 8 kynnet tein ihan extempore, kun sain idean hyödyntää edellisen päivän hopeiset kynnet. :) Ne on kivan erilaiset. Sain täällä Espanjassa jopa tuttavalta kommentin niistä. Normaalisti kukaan ei sano mitään kynsilakoista täällä, mut just noista kynsistä sanoi. Aika jännä! :) Onnea arvontaan! :)
Poista2 mukana..No:13 on suosikkini...koska sain mystisen vision kuuluisasta näyttelijästä joka sateessa "riipii" kynsillään miehen selkää :) Ilmeisesti aamukaffeeni ei ole vielä tehonnut :) :)
VastaaPoistabikkenpilttuu@hotmail.com
Hihi, repesin mielikuvalle. ;) Se on kyllä nätti lakka! Taidankin laittaa sitä tänään uudeksi vuodeksi! Jahka ensin olen tehnyt leipomukset loppuun (kynsilakat ja kokkailu eivät sovi yhteen). :)Hyvää uutta vuotta ja onnea arvontaan! :)
Poista22 ja 18 ovat omat suosikkini! Varsinkin tuo 22 on jotenkin todella luomavan kaunis, ihastuin siihen ihan täysin :') Blogisi lukijana kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistacupido.maxi(at)gmail.com
18 on tämän hetken trendivärejä, ihan vielä silmä ei ole tottunut, mutta se on mukavan neutraali väri ja käy monen kanssa yhteen. :) 22 on muutaman muunkin mielestä kiva väri. :) Miustakin se on nätti, kun vain oppis käyttämään rohkeammin värejä kynsissä! :)
PoistaJa onnea arvontaan! :)
PoistaHmm tämä no paha, sillä jokainen kynsilakka on mielestäni todella ihanan värinen! Vastaan kuitenkin, että numero 11 koska sävy vain on niin ihanan pastellinen vaaleansininen. Yhdellä arvalla kisaamassa.
VastaaPoistahanna1.purr@gmail,com
Aah, tarkoitat varmaan nro 17? Se on kyllä tosi kauniin vaaleansininen. 8) Onnea arvontaan! :)
PoistaHeh numero 17 siis! Katsoin vahingossa väärin :')
PoistaT. Hanna
Nro 25 hohtaa kivasti
VastaaPoista1 arpa
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Se oli ihanan rosoinen väri! :) Onnea arvontaan! :)
PoistaHitsit kun olen tylsä, mutta suosikkini on nro 18. Olen arka käyttämään kovin värikkäitä lakkoja, kun tuntuu että rapisevat hetkessä epäsiisteiksi..
VastaaPoistaMukana yhdellä..
vuosikerta (at) live (piste) fi
Se on kiva väri, ja ei kai se tee tylsäksi, jos tykkää neutraalemmeista väreistä? ;) Kokeile väritöntä lakkaa tai päällyslakkaa. Minulla on auttanut väritön lakka huomattavasti lakan kestoon. Ei kulu läheskään niin nopeasti kuin jos olisi ilman. :)
PoistaJa onnea arvontaan!
PoistaKahdella arvalla mukana :) Lempparini on nro 12. Olen hulluna vihreään! :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Vihreä on kaunis väri! :) Tervetuloa lukijaksi! Onnea arvontaan!
PoistaMukana kahdella arvalla :) Lempparini on nro. 23, vähän kiiltoa pitää olla ja söpö väri :)
VastaaPoistahilsan@luukku.com
Se oli tosi juhlava lakka, tykkäsin. :) Onnea arvontaan! :)
PoistaYksi arpa minulle, kiitos! Nro 7 - hopea on kaunis
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Se on kaunis! :) Jeps, siulle lähtee yksi arpa. Onnea arvontaan! :)
Poista