Aina, jos tulee
tällaisia tilaisuuksia eteen, niin ne kannattaa hyödyntää. Kaikki katsovat
elokuvia, mutta kuinka moni voi sanoa olleensa mukana elokuvan teossa? On eri
asia nähdä kuin tehdä. Minulle tämä on yksi tapa syventää elokuvaharrastusta. Minähän
olin jo aikaisemmin avustajana mukana tekemässä oman osuuteni ja tänään oli
miehen vuoro. Tämä tuli ihan puskan takaa, mutta yllätys oli erittäin
positiivinen.
Ja arvatkaas
mitä? Olen tässä työstämässä elokuva-arvostelua The Martian –elokuvasta.
Arvatkaa tipuinko melkein penkiltä, kun tajusin erään jutun? The Martian –elokuvassa
näyttelevä nainen on tämän parhaillaan työn alla olevan elokuvan päätähti. Minä
olen nyt siis virallisesti nähnyt lähietäisyydeltä ison luokan tähden. Okei,
tiesin, että hän on kuuluisa maailmanlaajuisesti ja joitakin hänen elokuvistaan
tiesin nimeltä, mutten ollut nähnyt. Oli siis pikkuinen shokki huomata, että
minähän olen kuin olenkin nähnyt yhden elokuvan, jossa HÄN on ollut mukana!
Sitten elokuvista
kynsiin. Tänään lakkasin kynnet lakalla, joka on tarkoitettu ranskalaisen
manikyyrin tekoon. Halusin nähdä miltä tämä näyttää käytettynä tavallisen lakan lailla. En siis ruvennut tässä itselleni ranskalaista manikyyriä väsäämään. Ajattelin värin
olevan täysin valkoinen, mutta näistä kynsistä tulikin tällaiset utuiset
kynnet. Väri on toki valkoinen, mutta omat kynnet kuultavat läpi. On melkein kuin minulla ei olisi mitään kynsissä!
Tämä Kikon lakka,
nro 204, on todella luonnollinen. Ihan mahtava lakka tällaisenaan, koska se on
neutraali. Toisaalta, vaikka kynnet näyttävät suurin piirtein siltä, kuin niissä ei olisi mitään, niin lakan toinen tehtävä on suojata omia kynsiä.
Tämän kokeilun aikana olen laittanut merkille, että kynnet ovat paremmassa kunnossa. Siltä ne ainakin näyttävät. Kun otan lakan pois, niin ihmettelen, että oliko nämä näin kauniin näköiset ennen tätä? Joka tapauksessa tällainen tunne minulla on, mutta en tiedä onko se vain sattumaa. Mutta toisaalta ainakin kynnet on nyt joka päivä olleet suojattuna lakan kanssa, joten ehkä siinä voisi olla perää? Noh, kuhan pohdiskelen ääneen. Teille on jo varmaan tässä vaiheessa tullut erittäin selväksi se, miten arvostan juuri neutraaleja sävyjä... En siis tämän enempää pohdiskele tätä lakkaa.

Tällaisia uutisia
tänään, tällaiset kynnet tänään ja huomenna joulukalenterimme jatkuu. Nähdään
silloin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)