tiistai 1. joulukuuta 2015

JACA, KOTIINPALUU JA ELÄINRÄPSYT MATKALTA

Edellisessä postauksessa kerroin Jacan matkastamme ja kuinka kiertelimme lähialueilla. Mutta reissuhan ei siihen päättynyt. Minulta jäi kertomatta viimeisestä päivästämme. Silloin varsinaisesti tutustuimme itse Jacaan, jonka olimme tarkoituksella jättäneet matkamme loppupäähän.

Täytyy sanoa, että yllätyin. Jacan vanha kaupunginosa oli kaunis. Paljon oli pieniä, mielenkiintoisia pikkuputiikkeja. 
Jaca.
Jaca.
Kaupungin tärkein nähtävyys on Ciudadela. Se on linnoitus ja ylhäältä päin se näyttää ihan tähdeltä. Linnoituksen ympärillä käyskenteli joku hirvieläin ja suuhan siinä loksahti auki. Ja viimeistään, kun näin kokonaisen lauman, olin aivan äimänkäkenä.
Ciudadela.
Ciudadela.
Innoissani otin kuvia, vaikka ihmettelin, että miten ne on tänne tuotu.

Sitten näin linnun linnoituksen liepeillä ja otin siitäkin kuvan. 

Kissojakin tuli matkalla kuvattua. Kissakuvat on edelliseltä päivältä, kun käytiin Canfrancissa ja Panticosassa.
Loppu viimein alkoi kotimatka. Vielä olisi ollut paljon näkemistä. Esimerkiksi noitien luola, jonka toivon näkeväni vielä joskus. 

Oli aika mennä kohti kotia. Matkan varrella pyörähdimme Riglosissa, jossa pidimme pienen paussin ja hörppäsimme kahvit. Riglos on huikea paikka kaikille niille, jotka tykkäävät kiipeillä. Siellä näkyikin jokunen huimapää kiipeilemässä kohti yläilmoja. Minä puolestani otin vielä lisää eläinkuvia. Kotiin päästiin valoisan aikaan. Täälläkin pimeys tulee aikaisemmin. 
Maisemia matkan varrelta.
Riglos.
post signature

2 kommenttia:

  1. Aika hassua, että siellä oli noita otuksia... Nekö ei siis päässeet tuolta linnoituksen alueelta pois?
    Ja jummi noita viimeisen kuvan kallioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! :D Eivät pääse pois ja niitä hoidetaan ja ruokitaan. :) Joo, siis nuo kalliot on tosi huikeita, vaikka niiden vaikuttavuus ei kuvassa pääse oikeuksiinsa. Tosiaan kuvanottohetkelläkin oli immeisiä kiipeilemässä, mutta ovat tyyliin muurahaisen kokoisia, joten eivät näy / erotu kuvassa. :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)