lauantai 27. lokakuuta 2012

VALMIS KUKKAKAUPAN HALLOWEEN-NÄYTEIKKUNA

Kukkakaupassa riitti vilskettä, joten minuakaan ei täällä näkynyt vähään aikaan. Huhkin ja höyrysin näyteikkunan kimpussa kuin mikäkin kahjo, mutten sentään ihan näin montaa päivää siihen tuhlannut. Näyteikkunan sain jo tiistaina valmiiksi ja keskiviikkona vielä "hienosäädin". Ja tässäpä olisi lopputulos eli virallisesti ihkaensimmäinen omin käsin somistamani näyteikkuna.
Kuvassa koko näyteikkuna. Värimaailma on aikaslailla oranssin, mustan, vihreän, keltaisen ja punaisen sekamelska. Halloween -tunnelmaa luomassa teko ja aito kurpitsa, symboliset lepakot, hämähäkit seitteineen ja oksat, jotka tuovat metsämäistä tunnelmaa... sekä kynttilänjalat! Aikas söpöt vai mitä?

Kynttilänjalka lähikuvassa.
 Tästä maanantaina tekemästäni tuherruksesta lähdettiin liikkeelle:

Näyteikkunan somistamiseen tarvitsin seuraavat tykötarpeet:
- oranssia, keltaista ja mustaa (3 kpl) kangasta (yksi oranssi kangas seinälle ja loput peittämään tasot
- mustaa kartonkia (lepakot)
- sakset
- hopea tussi
- hämähäkin seittiä kera minihämähäkkien
- kolme hämäkkikoristetta (kuuluvat myöskin liikkeen myyntivalikoimaan)
- tulostuspaperia (mallilepakon, piirustusten ja mainoskyltin tekoon)
- valokuvakehys
- kaksi isoa oksaa
- oranssi ja musta tussi (mainoskyltin tekstin hiomista oranssilla ja kurpitsan silmien ja suun väritys mustalla)
- lyijykynä ja pyyhkäri
- teippiä
- aito kurpitsa ja itse tehty tekokurpitsa
- jouluvalot (kurpitsan ympärille ja hiuspihdeillä nips, naps)
- nastoja (jeeees, tällä piti saada kangas seinään kiinni… älkää kysykö miten…)
- siimaa
- hiuspihdit
- pöytiä, lankkua, pylväitä, narua (=tasot)

Näistä tarpeista kyhäsin näyteikkunan kasaan… Aloitin asettamalla oranssin kankaan sivuseinään. Tein kolme tasoa. Laitoin hämähäkin verkkoa ylös että alas, vähän joka puolelle. Puun oksat laitoin nurkkaan, kuten myös tuon tekokurpitsan, johon kiinnitin jouluvalot hiuspihdeillä. Askartelin lepakot ja laitoin ne lentelemään hämähäkkien kaveriksi (siima oli tässä paras ystäväni). Sitten piti vain valkata sopivimmat kukat ja kasvit. Huomasin myös kynttilänjalkojen sopivan kivasti tunnelmaan.

Nyt voin huokaista ja hengähtää. Kukkakaupan täti oli ainakin oikein tyytyväinen lopputulokseen. Itsekin tykkään kovasti! Muutama pikku seikka jäi vaivaamaan kuten tuo vasemmalla valkoisena paistava seinä. Ei vaan kangas enää riittänyt, ellen olisi eläimenä alkanut repiä ja leikkellä niitä vähiä. Lisäksi olisi ollut kiva laittaa kohdevaloja joihinkin kasveihin esim. vaikka noista alanurkista ylöspäin.
Ensi vuonna uudet kujeet... Jos kukkakaupan täti enää laskee minua näyteikkunan lähelle. ;) Ehkä kuitenkin seuraavan kerran pääsen jo joulunäyteikkunaa työstämään. Hahaa, sitä odotellessa…

post signature

2 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiintoinen kokonaisuus, varmasti ollut hauskaa tuota tehdessä! Ja parasta on, että sait vielä palkkaakin :)

    VastaaPoista
  2. Olihan siinä laittaminen, mutta hauskaa tosiaan oli! :) Mitä muita kukkakaupan näyteikkunoita oon katsellu, niin monissa ei oo ees huomioitu Halloweenia milläänlailla. Ainakin siis vähän "erilainen" näyteikkuna. Monet lapsiperheet on kulkenu ohitse, jolloin lapset ovat tutkineet innoissaan näyteikkunaa. Se lasten vilpitön innostus ja ilo on tosi palkitsevaa ja kivaa. :)

    Huomenna taas kukkakaupalle, kun Halloween lähestyy ja Día de Todos los Santos! Suomessa jo ilmeisesti tänä viikonloppuna vietettiin Halloweenia. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)