torstai 5. heinäkuuta 2012

WICKY THE VIKING (seikkailu, komedia, v.2009, 85 min.)

Wicky The Viking/Wicky el Vikingo on saksalainen elokuva ja sitä esitettiin myös Espanjassa elokuvateattereissa. Suomeen elokuva ei ilmeisesti ole saapunut ollenkaan. Elokuvan innoituksena on saksalais-japanilainen animaatiosarja 1970 -luvulta.

Ohjaaja: Michael Herbig
Rooleissa: Jonas Hämmerle, Waldemar Kobus, Günther Kaufmann

Esittely
Elokuva kertoo nuoresta Wicky –viikinkipojasta, joka joutuu elämänsä seikkailuun ja samalla hurmaa terävällä älyllään ja nokkelilla keksinnöillään.

Arvostelu 
En tunne alkuperäistä animaatiosarjaa, joten en osaa ottaa kantaa, tyydyttäisikö elokuva sarjan faneja. Itse elokuvassa on kepeä, iloinen tunnelma. Komediaa saatiin mukaan hullunkuristen tilanteiden avulla. Aluksi elokuvassa viljelty huumori tuntui hieman rasittavalta, mutta kun siihen tottui ja keskittyi vain itse elokuvaan ja siitä nauttimiseen, niin lopulta se kävi siihen vallan mainiosti. Pientä alkukankeutta oli siis ilmassa, niin elokuvassa kuin kotisohvalla katsojan puolella.

Aluksi jopa tuntui, ettei filmissä ole kunnon juonta. Wicky The Viking parani loppua kohden, joskin loppuratkaisu oli ennalta arvattava ja löperö, vaikkakin tyydyttävä. Vicky The Viking on hyvä ajanviete –elokuva. Pienen lämmittelyn jälkeen saa hyrskähtelemään ja mikä parasta, jättää iloisen mielen.
Kuva lainattu täältä.

Elokuvan trailerin (espanjaksi) voi katsoa täältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)